Wednesday, February 28, 2007
Uskonvarmistusta
Se, ken on lukenut uusimman "maailman suosituimman nuorten naisten lehden", tietää mistä puhun. Annastina Vrethammarin(1996) kehittämä selitys toiveiden toteutumiselle. Mallin mukaan ihminen, joka ajattelee päivittäin jonkin unelman toteutuvan, saavuttaa loppujen lopuksi unelmansa. Minulle voisi sanoa käyneen niin. Pääsin vihdoin töihin, myymään kodintarvikkeita mihinkäs muualle kuin yhteen Suomen legendaarisimpaan tavarataloon. Jihaa :) Pesti tosin kestää vain kampanja-ajan, mutta kuka tietää mitä se poikii.
Monday, February 26, 2007
Opiskelun makua
Ensimmäinen päivä koulussa loman jälkeen ja sain heti luettua 70 sivua oppimisvalmiuksista kirjasta Oiva Ikonen, 2000. Oppimisvalmiudet ja opetus. Jesh! Jopa kirjoitin muistiinpanot tekstistä, niin että kertaamisen luulisi olevan helpompaa edellisenä päivänä ennen tenttiä. Graduryhmä on vielä edessä, joten ei tämä päivä tähän lopu.
Espoon kaupungin kesätyöpaikat on julkistettu netissä ja hetihän minä sinne menin niitä tutkimaan. Pettymys kuitenkin oli suuri, kun eniten otetaan viheralueita hoitamaan ja kunnossapitoon. Missä on kaikki lastenkotien kesätyöpaikat? Tai edes jotkut sellaiset, joissa saisi omaa opiskelua käyttää hyödyksi. Päiväkoteihinkin taitaa olla vähän hankala päästä, sillä en ole lastentarhanopettajaopiskelija, mulla ei ole lähihoitajan koulutusta ja kokemustakin löytyy vain kahdelta viikolta harjoittelun merkeissä. Kuka palkkaisi reippaan luokanopettajaopiskelijan kesäksi oman alansa töihin?

Sunday, February 25, 2007
Matkapäiväkirja Rukan reissulta
Lauantaina 17.2 klo 7.09
Herätys, äkkiä ylös ja syömään. Onneksi edellisenä päivänä tuli pakattua, sillä nyt siihen ei olisi ollut aikaa. Ritva ja Kari tulivat hakemaan meidät alaoven edestä puoli kahdeksan aikaan ja matka alkoi kohti pohjoista. Perillä oltiin juuri sopivasti idolssien aikaan, jotta tuli todistettua Hanna Pakarisen valinta Euroviisujen Suomen ehdokkaaksi. Olisi ollut parempi kyllä jos Thunderstone olisi tullut valittua, mutta isompi osa äänestäjistä oli toista mieltä. Tänä vuonna ei voiteta.
Sunnuntai 18.2. klo 12.00
Mikko on kipeä ja minä myös. Jotenkin tuntuu, että aina se flunssa iskee loma-aikaan ja rahat on tiukalla. Ei päästy rinteeseen, eikä hiihtämään. Tai no, olisin minä päässyt jos olisin halunnut. Mutta kun Mikon kanssa oli kivempaa kuin yksin rinteessä. Käytiin yhdessä Kesäjärven jäällä kävelemässä.
Maanantai 19.2 klo 11.00
Mikko on edelleen kipeä ja minä myös. Ei päästä rinteeseen eikä hiihtämään. Päivä meni sisällä tunkkaillessa. Paitsi sillon kun minä kävin vähän käppäilemässä lähiympäristössä.
Tiistai 20.2. klo 13.00
Mikko on edelleen kipeä, minä en. Pohdittiin, lähtisinkö mäkeen tai hiihtämään. Päädyin olemaan sisällä ja lukea tenttiin. Yksilöllinen ja yhteisöllinen kehitys ja opetuksen eriyttäminen on kurssin nimi. Mukava kirja, nimeltään Ahonen, Siiskonen, Aro (toim.) 2001. Sanat sekaisin. Kielelliset oppimisvaikeudet ja opetus kouluiässä. Ps-kustannus. Paljon käytännönläheistä tietoa. Suosittelen dysfasiasta kiinnostuneille.
Keskiviikko 21.2 klo 14.00
Vihdoin mäessä :) Ulkona pakkasta n. 20 astetta, ja perse jäässä. Silti kivaa. Laskettiin Vuosselin, Maston ym. rinteitä. Tuolihissi yritti kampata minut useaan otteeseen - ei kiva. Pitkän laskettelupäivän jälkeen oli mukava tulla mökille, käydä saunassa ja pelata Teksas hold´emmiä. Onnittelut pikkuveljelle 16-vuotissynttäreiden johdosta :)
Lähdettiin lumikenkäilemään Kiutakönkään maastoon. Oppaana toimi puolipaikallinen Jussi, joka vei meidät myös syömään maailman parhaita vohveleita kermavaahdolla ja lakkahillolla Ravintola Neidonkenkään. NAM :) Illalla kokeilin onneani suksilla, ja sain hiihdettyä jopa 5 km. Upeaa.
Perjantai 23.2 klo 11.00
Odoteltiin rinteeseen lähtöä. Paras sää koko viikosta. Aurinko paistaa ja pakkasta on VAIN -12C. Tuulta ei nimeksikään. Mikko riehaantui laskettelemaan myös ei-merkityillä paikoilla. Onneksi kertoi vasta mökille palattuamme. Laskettelun jälkeen hiihdettiin vielä 8 km. Kyllä musta vielä hiihtäjä kehkeytyy! Illalla mentiin syömään Rukahoviin poroa. Herkuttelin koko rahan edestä :)
Launtaina klo 8.00
Imuroin koko mökin. Lisäksi vielä tamppasin Mikon kanssa matot. Lähdettiin ajamaan kohti Espoota, jossa perillä oltiin klo 19.30. Ei jaksettu rankan päivän jälkeen enää lähteä Jennin ja Alexin tupareihin (toivotan onnea näin netin välityksellä). Ja sitten nukkumaan!
Friday, February 16, 2007
Perjantain kunniaksi
New information:Ei mennäkkään junalla Rukalle, vaan autolla. Onpa monimutkaista. Toivottavasti päästään perille ehjänä :)
Vedin pilatesharjoituksia telkkarin ääressä tunnin ajan. Oli hyvä ostos tuo pilates-dvd, ja olen yhdistänyt siihen jotain sellaisia liikkeitä, joita tunnilla vedetään. Mikkokin kokeili, tosin vain kerran. Jos sekin vaikka innostuisi, who knows?
Tänään päättyi harjoittelu. Amen to that.

Thursday, February 15, 2007
Test-drive
Katsotaanpa mitä tästä minun blogin kirjoittamisestani tulee, yritys ainakin on kova ylläpitää tätä.
Olemme lähdössä lauantaina Rukalle laskettelemaan, ja tänään selvisi matkustustapakin. Mennään junalla! Jee. Ainoastaan nukkumapaikat puuttuvat, sillä säästämme 90 € jos nukumme istuma-asennossa. Nuoria ja vetreitä kun ollaan Mikon kanssa, kestetään kyllä yksi yö sinne ja takas. Viikko Rukalla tekee toivottavasti ihmeitä stressille, sillä viime viikot on molemmilla olleet aika rankat.
Olen nyt ollut harjoittelussa kaksi viikkoa päiväkodissa. Kasvattavin kokemus ikinä. Harkitsin jo alan vaihtoa - josko tässä vielä siirtyisi päiväkotiin töihin. Onneksi luokanopettaja saa tehdä töitä myös esikoulun puolella, ja saas nähdä löydänkö joku päivä itseni 6-vuotiaiden parista. Ihanin työ pitkään aikaan, täytyy sanoa käsi sydämmellä. Nyt harjoittelussa menossa toiseksi viimeinen päivä ja ikävä tulee kun tämä loppuu. Täytyy huomenna ottaa kamera mukaan, jotta saan sieltä valokuvia itselleni.
No niin, tässäpä ensimmäisen päivän kuulumisia. Yritän laittaa tänne myös joitain käsityöjuttujani, mikäli ne sattuvat jotain kiinnostamaan. Niitä on kertynyt muuten aika paljon. Viimeksi tein Aijan koiralle takin. Minikokoinen, vaan silti liian iso sille. Onneksi osaan pienentää sitä vielä vähän.

Subscribe to:
Posts (Atom)