Thursday, April 26, 2007

Kevätkasvua

Ilokseni huomasin, että orkidea, jonka sain puolitoista vuotta sitten entisestä työpaikastani, alkoi jälleen tehdä uutta versoa. Ajattelin jo heittää kukkaparan roskikseen, sillä pelkillä lehdillä ei meikätyttöä ilahduteta :D . Sitäpaitsi viherkasveja tässä perheessä on yllin kyllin: kaksi palmua, kaksi varjovehkaa ja kaktus. Kukkainnostus levisi myös parvekeneliöille kun päätin kerralla uudistaa meidän tunkkaisen parvekkeen. Ostettiin sedän puljusta kuusi pihalaattaa, parvekealtaat kukille ja multaa. Lisäksi satsattiin pihagrilliin vaivaiset 20€, jotta vappuna päästään poikien kanssa grillailemaan. Ajateltiin panna tuohon takapihalle paviljonki pystyyn ja grillit ynnä muut, jotta vappufiilistä riittäisi koko illaksi. Nyt vaan pelätään pahinta ja odotetaan parasta sään suhteen - ennustukset kun vaihtelevat päivittäin. Nyt kai ne ennusteet on vakiintuneet siihen +5-10 asteeseen ja puolipilviseen.

Kerrankin minulla on vapaata tämä aamupäivä klo 15 asti ennen kuin pitää mennä töihin. Jotenkin kummallinen olo, enkä tiedä oikeen, että mitä tässä sitten tekisi. Täytyy varmaan alkaa siivoamaan ja käyttää tämäkin vapaa-aika hyödyksi.

Klara -ups, anteeksi: Glada Vappen till alla!

In:

kevät
farkut
jäätelö

Out:

sade
mehustaminen

No comments: