Näin kauniin kevään kunniaksi päätin uudistaa vaatekaappiani tehden muutamia hankintoja. Ensimmäiseksi päätin asettaa hankinnoille pari kriteeriä: 1) Väreinä tulee olla mikä tahansa muu kuin musta. Mieluisimpia värejä ovat sininen, vihreä, oranssi ja valkoinen. 2) Vaatteiden tulee kestää sekä muotia että aikaa. Näinollen klassiset vaatteet olisivat parhaimmat.
Päivän saldoksi kertyi yksi siniruutuinen kauluspaita, yksi oranssi-valkoinen raidallinen kauluspaita, sininen slipoveri, omenanvihreä neule, ruskeat housut ja kaksi hiuspantaa, joista toinen on mariannen värinen, toinen musta-valkoinen. Sen lisäksi ostin kahdet helmet (juu, feikit), joista toiset ovat valkoiset ja toiset vaaleansiniset. Rahaa paloi siis yhteensä aika paljon, mutta eipä sitten toivottavasti tarvii hankkia mitään vähään aikaan. Alkoi vaatekaapin vaatteet olla sen verran kuluneita, haalistuneita tai muuten vaan väsyneitä, ja ennen kaikkia MUSTIA, että oli jo aikakin päivittää.
Löysin uuden, ihanan vaatemerkin, Park Lanen. Niiden vaatteita myy RiverCo Isossa Omenassa. Alla linkki niiden nettisivuille.
http://www.parklanewoman.se
Monday, April 2, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Uusia vaatteita tais olla speksissä päällä, ne oli tosi kivoja! Teit hyviä löytöjä!
Post a Comment